VIKAILMOITUKSET TYÖAJAN ULKOPUOLELLA 
050 413 0310

 

Kurikan Vesihuolto Oy
Tossutie 4, 61300 Kurikka
puh: 044 723 1004

 
Viemärin käyttöohjeet

Rasva tukkii viemärin

Tiesithän, että rasvaa ei saa kaataa viemäriin. Rasva hyytyy paistinpannun reunalle, saman se tekee viemärissä ja aiheuttaa helposti tukoksia kiinteistöjen viemäriputkissa. Tukkeutuneen kiinteistöviemärin avauksen maksaa kiinteistön asukas. Rasva voi myös aiheuttaa ylimääräisiä kunnossapitotöitä kiinteistön ulkopuolella viemäriverkossa, jätevesipumppaamoilla ja -puhdistamolla.

Esimerkiksi joulun aikaan syntyvän kinkunpaistorasvan voi käsitellä biojätteenä. Anna rasvan jäähtyä kunnolla ja laita se jähmettyneenä ja sopivaan kääreeseen pakattuna kompostiin tai biojäteastiaan. Jäähtyneen rasvan voi myös pakata esim. tyhjään maitotölkkiin ja laittaa sen sekajäteastiaan.

Viemäri ei ole roskis

Huomioithan, että wc-istuin ei ole roskakori. Viemäriin saa laittaa wc-paperin lisäksi vain sen, mikä on ensin syöty ja juotu, sekä pesuvedet. Jätteet kuuluu hävittää asianmukaisesti joko kaatopaikka- tai ongelmajätteenä, jotta niistä ei aiheudu ongelmia viemäröintijärjestelmälle ja ympäristölle. Esimerkiksi viemäriin kaadettu liuotin aiheuttaa räjähdysvaaran. Vastaavasti viemärivesien lääkeainekertymät voivat vaikuttaa jätevedenpuhdistamon biologiseen puhdistusprosessiin, vesistöjen kaloihin ja muuhun eliöstöön. Ainoa oikea tapa hävittää vanha lääke on toimittaa se apteekkiin.

Yleisimmät viemäriverkon asiattomat jätteet ovat vanupuikkoja, terveyssiteitä, vaippoja, tulitikkuja, tupakantumppeja, talouspaperia, biojätteitä, tekstiilejä (esim. sukkahousut), kondomeja ja ongelmajätteitä (öljyt, maalit, liuottimet, jne.).

Käytä mieluiten huokoista wc-paperia. Se liukenee helpommin viemäriveteen.

Kaivojen ja tarkastusputkien kannet pidetään suljettuina

Kannatta tarkistaa, että omalla tontilla olevat viemärikaivojen kannet ovat paikoillaan ja kiinni. On myös tärkeää neuvoa lapsia viemärin käytössä kotona ja varoittaa kaivonkansien raottelusta ulkona. Silloin tällöin lapset laittavat ajattelemattomuuttaan risuja, kiviä tai lankunpätkiä viemärikaivoon, jolloin seurauksena on ennen pitkää vaikea tukos.

 
   
Powered by WebUpdate